Hoitola Mantra

Koulutukset ja
valmennukset

Surusillalla- surun kohdanneiden eheytymisvalmennus

Kuinka saada ote omasta elämästä kun on kohdannut suuren surun? 

Tähän kysymykseen olen joutunut itsekin aikoinaan etsimään vastauksia. Kävin läpi surussa rypemisen sängynpohjalla, surun kieltämisen, siitä taukoamatta puhumisen heillekin ketkä eivät olisi olleet valmiit siitä kuulemaan ja kurkotin kouraani montaa muutakin pelastusköyttä. Hetken sain pidettyä itseni pinnalla mutta köydessä ei jaksa roikkua loputtomiin. Halusin pinnalle pysyvästi. Kiinni omaan elämääni ja voimaa katsoa myös tulevaan. Muistan lopulta ajatelleeni että jos mikään ei muutu, mikään ei tosiaan muutu. 

Käytyäni itse läpi surun kaikkine vaiheineen,  olen nyt lanseeraamassa uutta valmennusta auttaakseni myös muita pääsemään eroon surun yliotteesta ja pääsemään helpommin elämässä eteenpäin. 

Ennen varsinaista lanseerausta, etsin testivalmennukseeni 5 ihmistä joiden suru ei ole helpottanut ja joista tuntuu että he eivät siksi saa uudelleen otetta  Elämästään. Autan heitä löytämään ilonaiheita arjestaan  jotta he kykenevät saamaan kiinni itsestään entistä tasapainoisempina ihmisinä.

Koetko että sinä voisit olla yksi testiryhmäläiseni joka pääsee mukaan valmennuksen pilottivaiheeseen puoleen hintaan?

Jos haluat tietää lisää niin ota yhteyttä!

Eheytymisvalmennus